Kansainvälinen yhteistyö
Kiinteät suhteet EU:n ulkopuolisiin instituutioihin
EKP osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön raha- ja reaalitalouden sekä rahoitusmarkkinoiden alalla. Tästä yhteistyöstä on säädetty EU:n lainsäädännössä.
Lisätietoja saa seuraavasta asiakirjasta:
-
The ECB’s relations with international organisations and fora. (Tammikuun 2001 Kuukausikatsauksessa julkaistu artikkeli on suomennettu nimellä ”EKP:n suhteet kansainvälisiin järjestöihin ja foorumeihin”),
pdf 1,12 MB,
en .
fi
EKP osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön, kun yhteistyö liittyy eurojärjestelmälle uskottuihin tehtäviin. Eurojärjestelmän kansalliset keskuspankit ovat vaihtelevasti mukana eri kansainvälisten organisaatioiden ja foorumeiden toiminnassa (esimerkkeinä mainittakoon Kansainvälinen järjestelypankki (BIS) sekä G7 ja G20 -maat), mutta EKP on edustettuna kaikissa asiaankuuluvissa elimissä. EKP osallistuu erityisesti maailmantalouden kehityksen monenväliseen seurantaan yhdessä useiden merkittävien instituutioiden kanssa.
Sivun alkuun
Maailmantalous
Kansainvälisten järjestöjen ja foorumien kokouksissa EKP myötävaikuttaa
- keskeisten talousalueiden talouskehityksen ja talouspolitiikan seurantaan
- maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän seurantaan, jonka tarkoituksena on varmistaa järjestelmän vakaus ja tehokkuus. Lisäksi EKP arvioi säännöllisesti euron kansainvälistä roolia.
Sivun alkuun
Kahdenväliset suhteet
Maailman toiseksi suurimman talousalueen keskuspankkina EKP:llä (ja eurojärjestelmällä) on kahdenvälisiä suhteita merkittäviin instituutioihin seuraavissa maaryhmissä:
- Suuret kansainväliset toimijat: Yhdysvalloilla, Japanilla ja euroalueella on merkittävä rooli rahataloudellisissa ja valuuttakursseja koskevissa asioissa G7-ryhmässä.
- EU:n lähialueet: EU:lle erityisen tärkeän alueen muodostavat maat, joilla maantieteellisen sijaintinsa ja historiansa vuoksi on vahvat yhteydet Euroopan unioniin talouden, rahoitusmarkkinoiden ja kaupan alalla. Lisäksi näillä mailla on tiiviit institutionaaliset yhteydet Euroopan unioniin. EU:n lähialueisiin kuuluvat:
- EU:n ehdokasmaat (Kroatia, entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia sekä Turkki)
- EU:n mahdolliset ehdokasmaat (Albania, Bosnia ja Hertsegovina, Montenegro sekä Serbia)
- Venäjä sekä useat muut Itsenäisten valtioiden yhteisöön kuuluvat maat
- useat Välimeren maat sekä Lähi-idän ja Afrikan maat.
Yhteisesti kiinnostavia teemoja ovat mm. valuuttakurssijärjestelmiin, euron käyttöön, EU:n kanssa tehtävään alueelliseen talousyhteistyöhön sekä rahoitusjärjestelmän vakauteen liittyvät kysymykset.
- Maailmanlaajuisesti merkittävät kehittyvät markkinatalousmaat: G20-maihin kuuluvilla kehittyvillä markkinatalousmailla on yhä suurempi merkitys systeemiriskin kannalta. G20-ryhmä, jonka jäseniä myös EKP ja EU ovat, tukee näiden maiden integroitumista kansainväliseen rahoitusjärjestelmään.
- Alueelliset toimijat: Viime vuosina eri puolilla maailmaa on alettu tehdä alueellista yhteistyötä muun muassa rahapoliittisen yhdentymisen saralla. EKP ja eurojärjestelmä tekevät yhteistyötä useiden tällaisessa toiminnassa mukana olevien keskuspankkien kanssa.
Sivun alkuun
EKP:n suhteet merkittävimpiin kansainvälisiin instituutioihin ja foorumeihin ( 1 )
Kansainväliset instituutiot ja foorumit
EKP osallistuu kokouksiin ja toimintaan
Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF)
Kansainvälinen valuutta- ja rahoituskomitea
Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston hallintoneuvostot (vuosikokoukset)
Johtokunta (
2 )
Kansainvälinen järjestelypankki (BIS)
Vuosikokoukset
Global Economy -kokous
Kansainvälisen rahoitusjärjestelmän komitea
Baselin pankkivalvontakomitea
Maksu- ja selvitysjärjestelmäkomitea
Markkinakomitea
Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö (OECD)
Talouspoliikkakomitea
Työryhmä 1
Työryhmä 3
Talous- ja kehityskatsauskomitea
Rahoitusmarkkinakomitea
Lyhyen ajan talousnäkymiä tarkasteleva työryhmä
G7-maiden valtiovarainministerien ja keskuspankkien pääjohtajien
ryhmä
Valtiovarainministerien ja keskuspankkien pääjohtajien kokoukset
Sijaistason kokoukset
G20-maiden valtiovarainministerien ja keskuspankkien pääjohtajien ryhmä
Valtiovarainministerien ja keskuspankkien pääjohtajien kokoukset
Sijaistason kokoukset
Rahoitusjärjestelmän vakautta edistävä foorumi (FSF)
Vuosikokoukset
Alueelliset kokoukset
Aasian ja Euroopan valtiovarainministerien kokous
Vuosikokoukset
Sijaistason kokoukset
Latinalaisen Amerikan rahatalouden tutkimuskeskus (CEMLA)
Pääjohtajien kokoukset
Sivun alkuun
